Hiljaa, hiljaa kumartaa ihminen ja aukeaa.
Aukeaa raukeaan uneen valuu, niin raukeaan.
On hyvä näin vaikka kohta nyt jo unohtuu,
vaihtaa aurinko puolta maailman.
Henkenä uljaiden metsien
miksi kantaisin huolta?
Nukutaan vaikka toiset yrittää,
yrittää väsymyksensä voittaa.
Hukutaan, meille pinnan alla on elämää
kunnes ilta taas koittaa.
Tanssien nousee kätköistänsä metsien
tuli taivaalle karkaa.
Iloiten se juoksee kanssa henkien,
pakoon ihmisparkaa...
Pimeydessä kuulin kutsun kerran.
Ääni kaunis oli kuin laulu rastaan.
Se pyysi "mua kuule hetken verran.
Tule pimeyteen niin tulen sua vastaan".
Siitä lähtien maailmani yössä henkien,
usva niityt kun peittää.
Hämärtyy, metsän reunaan usva tiivistyy.
Ilta valot pois heittää.
On hyvä näin vaikka kohta nyt jo unohtuu,
vahtaa aurinko puolta maailman.
Henkenä uljaiden metsien
miksi kantaisin huolta?