Из альбома: Vainajan muotokuva
Aamunkoin myötä metsän viertä pyöräilen
Polku rantaan laskee kaarrellen
Kuin neito sadun oisin, heiniin pitkäkseni käyn ja itsestäni nautin
Orvokin pientareelta poimin kuivuneen, eväskoriin lasken
Hiuksillain kuuma tuuli leikkii lailla rakastajan jonka hetki sitten jätin
Ääntäkään ei metsän takaa kuulu, värjekään ei liiku meri tyyni
Rinnassain rauhan tunnen, kaiken leimahtavan näen tuhon alun ilmiliekkiin
Kasvoillain tunnen ilmakehän polttavan
Kuolonhuudot kuulen kantavan lahden laitamilta
Kauhun haistan, pelon veren kielelläni maistan
Viimeinkin se maailmanloppu tuli, kuori maan liian antelias suli
Tuhon tuliseinät kaiken turhan kelvineillään polttaa pois
Kärsiväisten rukouksia, tuhkaa, kirkunaa
Tulenlieskat polttaa alleen anelevat, maailmanloppu tuli vihdoinkin
Ihmiskunta laavavirtaan suli
Pyörälläin meren viertä poljen kiehuvaa
Kalat kuolleet rantaan huuhtoutuu
Kilikelloani soitan kiitokseksi kaiken turhan lakaisusta
Voimalan horisontissa nään sortuvan, väen rukouksineen kaatuvan
Näen tulimyrskyn taivaanrannan ylle lopulliseen tuhoon innostuvan
Retki tää odotettu viimeiseksi jää, hymyn jälkeen jätän hellimmän
Orvokkia vielä kerran haistan, kirsikoita koristani maistan
Vihdoinkin koitti tuhon aamu kaunehin, lasin sille nostan liekkeihin poljen
Ne avosylin luokseen laskee, valo painuu vihdoin mailleen maaten
Viimeinkin se maailmanloppu tuli, kuori maan liian antelias suli
Tuhon tuliseinät kaiken turhan kelvineillään polttaa pois
Kärsiväisten rukouksia, tuhkaa, kirkunaa
Tulenlieskat polttaa alleen anelevat, maailmanloppu tuli vihdoinkin
Ihmiskunta laavavirtaan suli