Vanhan miehen
Pakkasherran
valtakunta lumen ja jään
hallittuaan erehtyi kerran
talven portit raotti etelään
Valtiaaksi kevät tahtoi petollinen käärmeenkieli
lämmön rinnassansa toi viekas kevätneidon mieli
Ei nähnyt vaaraa
kuolemaansa Pakkasherra edessään
joka antaisi kaiken
eteläiset maansa valtakunnasta lumen ja jään
Nyt talvi taitaa kuolla
kevät päästä niskan päälle
halla kivet taskussansa vaeltaa järven jäälle
Lumo kauniin immen talven valtiaan sai kiihottumaan
hylkäisi maailmansa jäämyrskyt pohjoisen
kuninkaasta kuolevaksi kosketuksen tähden
kuin nyljetty vailla lunta menetetty valtakunta
Vanha mies Pakkasherra
ja kevään neito julma sydämestään
kuristi tuon langenneen miehen
valtakunnasta lumen ja jään