Raunioita tuhotun kaupungin vierestä katsellen
vai yläpuolella auringon eksyneenä taivasta halkoen?
koska kuoli tuo kurja olento, tiedä en
kynnet selässään hetken levähtää
kasvot hiekassa hetki katoaa
liian kauas katseensa hamuaa
kun eivät kotkatkaan pilvissä lennä
on rauta voimaton aikaa vastaan
kaikki aseensa joutuvat laskemaan
ja kaiken turhuuden unohtaen
suohon päätyy vielä tämäkin
vain tuhkaa poltetun kaupungin unet valloittajien
yläpuolella auringon tyhjyys olkoon maa täältä karkoitettujen
kynnet selässään hetken levähtää
kasvot hiekassa hetki katoaa
hitain askelin liian kaukaa
moni itselleen aarteita saalistaa
on rauta voimaton aikaa vastaan
kaikki lihassaan joutuvat kitumaan
turha on väsyneen odottaa
kuka valmis on matkastaan luopumaan
tällä tiellä ei kukaan kulje meitä vastaan
lopulta aika palkitsee
minkä ajassa ihminen kärsii
kuolema kalventaa kaikkien kasvot
jättää ruumiit kynsiin korppien
miekasta nielet veren jonka lasket
suohon päädyt vielä sinäkin
puiden oksilla, vuorten rinteillä
istuvat vaiti nuo hahmot
vain odottaen että polvillesi putoat
ja kasvosi hiekkaan painat
et enää liiku, silloin tiedät...